Nukkekotiharrastaja Etelä-Suomesta

Nukkekotiharrastaja Etelä-Suomesta :)

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

arvonta


nyt on kyllä jo arvonnan aika.. blogin 1-vuotis synttärit olivat ja menivät plus että kävijälaskuri on rullannut yllättävää tahtia.

arvontaan osallistut kommentoimalla tähän kirjoitukseen. haluaisin myös tietää oletko ensimmäistä kertaa blogissani vai jo pitemmän aikaa sivuilla vieraillut. risut ja ruusut ovat myös erittäin tervetulleita :)



niin ja palkinto tai oikeastaan kaksi. arvon kaksi voittajaa ja heille lähtevät tällaiset korkkipohjaiset "klopsuttimet"

osallistua voit 4.10.09 klo 00.00 asti



keskiviikko 23. syyskuuta 2009

lahja part 2


kävin napsaisemassa muutavan tarkentavan kuvan lahjaksi tekemästäni kasteboksista

tässä näkyy vaaville virkkaamani mekko











kastemekon hihan takaa pilkottaa nalle aiheinen ruokalappu ja hoitopöydän vieressä seinässä vauvan katseltavaksi hauska sydän

sunnuntai 20. syyskuuta 2009

jahas,


näyttävät nämä minun päivitykset ajoittuvan aina kerhopäiviin..

juu, forssassa taas kerhoiltiin ja tehtiin minun opastuksellani puukenkiä. eipähän siellä silti paljon neuvoa tarvinnut :)

kaikki taisivat saada ainakin loppusilausta vaille valmiiksi kaksi paria.

sillä välin kun minä olin pois on täällä glasbergeilla ollut grillaukset menossa kauniin päivän kunniaksi









grilliin tarvikkeet isosta pääsiäismunasta, lankarullasta, rautalangasta. ritilä on tylliä, hiilet maalattua munakennoa ja seassa reiättömiä punaisia helmiä. vartaat, sienet, makkarat ja kertakäyttölautaset uusia massailuja.. ja muitakin uusia juttuja kuvasta voi bongata.                                        

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

takka


meillä oli tänään forssan kerhossa aiheena takat/pönttöuunit ja sen sellaiset.

minä sain tämän takan rungon valmiiksi kerhossa ja kotona sitten rappasin ja muurasin pinnan. sisällä roihuaa ledituikku :)

tyytyväinen olen, tykkään tästä harmaasta väristä.

puut ja puunkantotelineen sain katilta synttärilahjaksi.



lauantai 5. syyskuuta 2009

lahja


tein hyvien ystävieni pikkutytön kastelahjaksi tällaisen boksin. kovin yksityiskohtaisia kuvia en ottanut mutta kyllä tästä selvän saa :)