lauantai 18. huhtikuuta 2020
Rottinki töitä
maanantai 29. heinäkuuta 2019
Markkinahumua Forssassa jo 12 kertaa
Kauniita kortteja Minna Anttilalta, Päijät-Hämeen nukkekotiharrastajien pöydästä koko kalusto nukkekodin nukkekotiin lautasia myöden (tosin ne pitää ensin itse taitella valmiiksi), Marialta ostin laatikosto kitin ja ihanan värisiä lankoja.
sunnuntai 24. maaliskuuta 2019
Nukkis-kurssilla
keskiviikko 13. maaliskuuta 2019
Uusi asukas
sunnuntai 23. joulukuuta 2018
sunnuntai 16. syyskuuta 2018
Nukkekodin pienesineet-kurssilla
Tänään valmistui kurssilla Marian opastuksella pikkuinen keinuhevonen. Ihan söpöhän tuosta tuli vaikka puuntyöstöstä onkin jo hetki aikaa.
Pessin oli pakko kokeilla perintöheppaa heti maalin kuivuttua..
tiistai 31. heinäkuuta 2018
Pöytä ja tuoli
Olihan minun pakko heti päästä kasaamaan Marialta ostamani kitit. Ihanan helpot ja niin suloiset! Väri mietteet saavat nyt toistaiseksi muhia ihan rauhassa koska sijoituspaikkaa ei ole vielä 100% lyöty lukkoon..
maanantai 30. heinäkuuta 2018
Pientä päivitystä
Huh, siitähän on vierähtänyt jo tovi kun olen tänne mitään päivittänyt.. Minejä olen silti vähäsen puuhannut ja olin myös Marian pitämällä nukkiskirssilla työväenopistolla. En voi luvata, mutta syksyllä pitäisi taas alkaa myös kerhoilemaan joten blogi saattaa myös alkaa elämään uudelleen. Ohessa maltilliset ostokseni Forssasta. Tuo Peppi niin huuteli minua ottamaan itsensä matkaan... katsotaan mitä hahmon ympärille kehkeytyy.
lauantai 22. lokakuuta 2016
Suuri snadi
tiistai 2. elokuuta 2016
Nukenrattaat
keskiviikko 22. kesäkuuta 2016
Huussi part 2
maanantai 20. kesäkuuta 2016
Mökki edistyy
sunnuntai 19. kesäkuuta 2016
Lintulauta
Linnut olen massaillut ja maalannut jo aiemmin.
sunnuntai 24. huhtikuuta 2016
Huussi
Aika hyvällä mallilla ollaan jo.
torstai 31. joulukuuta 2015
Pikkuinen joulukalenteri
Vuoden viimeinen kerho
Hyvät olivat taas nyyttikesti tarjoilut ja aivan ihanan yllätyspaketin sain vaikka siitä ei nyt ole kuvaa.





























